kori
  mansikka
vadelma
mustikka
karpalo
lakka
mesimarja
puolukka
tyrni
 

Tehtävät

Tavoitteet

Profiloituminen

Tulostettava sivu

Sivukartta

Palaute


TOIMINTA-AJATUS

vadelmavadelma vadelmavadelma vadelmavadelma


Toiminta-ajatus on perusta kaikelle tavoitteelliselle ja suunnitelmalliselle toiminnalle organisaatiossa. Toiminta-ajatusta voidaan pitää eräänlaisena filosofisena viitekehyksenä, joka suuntaa ja määrittelee koulun toimintaa kokonaisuutena ja sen osina. Suomi-koulujen toiminta-ajatuksen voidaan ajatella vastaavan esimerkiksi kysymyksiin: "Mitä varten olemme olemassa ja ketä toimintamme palvelee?" Alla näet millaiseen yleiseen Suomi-koulujen toiminta-ajatukseen päädyttiin Tietoverkot OPS-työn välineenä koulutuksessa.

Suomi-koulujen toiminta-ajatus on suomen kielen opettamista ja kulttuuriperimän siirtämistä ulkosuomalaisille lapsille, nuorille ja sidosryhmille. Suomi-koulu tukee lapsen kielellistä ja kulttuurista identiteettiä ja suomalaisuutta, osaamistaan ylläpitävien ja innostuneiden opettajien välityksellä.

Suomi-koulu tukee myös jäsenperheitään monipuolisin keinoin suomenkielen säilyttämisen ja/tai elvyttämisen tiellä. Suomi-koulujen yhteisen toiminta-ajatuksen tulisi olla mahdollisimman monikansallinen ja maailmanlaajuinen, mutta samalla siinä pitäisi olla tilaa paikallisen ympäristön huomioon ottamiseksi.


Vasemmalla olevien linkkien alla olevia ajatuksia Suomi-koulun tehtävistä, tavoitteista ja yksittäisen koulun profiloinnista voi käyttää esimerkkinä kun kirjaatte oikealla olevaan tekstikenttään oman koulunne toiminta-ajatuksen.