Takaisin

OPSista! - Suomi-koulujen OPS-verkkopalvelu

OPSista! - Suomi-koulujen OPS-verkkopalvelun tehtävä on auttaa ja tukea Suomi-kouluja opetussuunnitelmatyössä ja opetuksen suunnittelussa. Palvelu on tehty "Tietoverkot OPS-työn välineenä" -koulutuksen tuotoksista ja se sisältää hyvin perusteltuja ehdotuksia OPSin muodoksi ja sisällöiksi. Se ei ole virallinen ja sisällä OPSin perusteita (sellaisia ei Suomi-kouluille ole olemassa) mutta neljänkymmenen kokeneen, taitavan, motivoituneen ja innovatiivisen Suomi-koulun opettajan tekemästä ehdotuksesta OPSin muodoksi ja sisällöiksi on varmasti kaikilla opittavaa.

OPSista! voi käyttää monella tavalla. Toivomme, että mahdollisimman moni Suomi-koulu käyttää sivustoa hyväksi yhteisöllisessä OPS-prosessissa, jonka ohjaamiseksi sivusto ensi sijaisesti suunniteltu. Tällöin OPSista!-palvelussa kannattaa edetä suositellussa järjestyksessä (arvopohja, toiminta-ajatus jne.) tutustuen aiheeseen liittyviin sisältöihin ja keskustellen yhdessä teemasta. (Jokaisessa teemassa on myös tekstikenttä, johon voi kirjoittaa koulun oman näkemyksen teemasta. Oman tuotoksen voi printata, jolloin prosessin päätteeksi on koululla OPS valmiina. Vielä työn alla) OPSista! voi käyttää myös oppimisaihiona syventääkseen tietämystä esim. oppimiskäsityksistä tai hakeakseen vinkkejä tuntisuunnitteluun. Toivottavasti keksitte palvelulle paljon käyttöä!