Opetussuunnitelman ja koko koulun toiminta pohjaa joihinkin arvoihin, jotka on tärkeää määritellä niin koulun henkilöstölle kuin kaikille sidosryhmillekin. Viime kädessä kaikki koulun toiminta viestinnästä opetuskäytänteisiin on johdettavissa koulun arvoihin. Opetussuunnitelma nähdään usein listana tavoitteita ja sisältöjä mutta niilläkin on oltava perusta, joka lähtee arvopohjasta, toiminta-ajatuksesta ja visiosta päätyen oppimiskäsitysten ja työtapojen kautta mainittuhin tavoitteisiin ja sisältöihin. Yhteisellä arvopohjalla luodaan yhteistä toimintakulttuuria, joka mahdollistaa pitkäjänteisen ja johdonmukaisen toiminnan. Yhteisen arvokeskustelun kautta henkilöstö sitoutuu arvoihin, jolloin myös sidosryhmät voivat luottaa Suomi-koulun viestivän toiminnassaan lapsille niitä arvoja kuin OPSissa kerrotaan.
Viereiseen tekstikenttään voitte kirjata teidän koulunne arvot. Ne voivat
tuntua kovin yleisiltä, mutta kannattaa silti keskustella, mitkä asiat
otetaan esille ja missä järjestyksessä. Siinä voitte apuna käyttää pientä
arvopeliä. Arvot tulevat usein näkyviksi vasta
ristiriitatilanteissa ja toisaalta hyvin erilaiset arvot aiheuttavat jatkuvia
ristiriitatilanteita. Joskus voi joutua tekemään kiperiä arvovalintoja
ja silloin on hyvä saada tukea yhteisesti kirjatusta arvopohjasta. Vasemmalla
olevista linkeistä löytyy ajatuksia arvoista,
joita Tietoverkot OPS-työn välineenä koulutusryhmä piti tärkeinä.